Lapin AMKin oppariohjeessa mainitaan seuraavaa:
“Opinnäytetyöraportin lopussa on luku Pohdinta, jossa tiivistetään työn olennainen sisältö ja arvioidaan, miten tavoitteet on saavutettu. Pohdinnan aluksi voidaan todeta työn johtopäätökset. Siinä esitetään yleispohdintaa aiheesta, tutkimuseettistä pohdintaa, tehtävän tekemiseen liittyvää arviointia, omia oppimiskokemuksia ja opinnäytetyön hyödynnettävyyttä. Pohdinnassa arvioidaan myös tutkimuksen luotettavuutta, teorian ja käytännön vastaavuutta, eettisyyttä sekä uusia jatkotutkimuksen ja -kehityksen aiheita. Luvussa ei esitetä enää uusia asioita. Tulosten johtopäätökset voidaan kirjoittaa myös ennen Pohdinta-lukua. Tällöin otsikoksi tulee Johtopäätökset.”
Pohdinta-luvulla on kaksi päätehtävää:
1) siinä tehdään koko työn yhteenveto saatujen tulosten näkökulmasta ja
2) siinä arvioidaan kriittisesti oman tutkimuksen toteuttamiseen liittyviä asioita.
Heti Pohdinta-luvun alussa kannattaa kerrata tutkimuksen tavoite ja keskeiset tutkimuskysymykset. Tämän jälkeen vastataan omiin tutkimuskysymyksiin eli kerrotaan tutkimuksen keskeiset tulokset. Pohdinta-lukua kirjoittaessa pystyt tällä tavoin itsekin vielä tarkistamaan, että olethan varmasti työssäsi vastannut kaikkiin tutkimuskysymyksiisi.
Tutkimuskysymysten ja -tulosten lisäksi Pohdinta-luvussa tulee käsitellä ainakin seuraavat asiat:
– Teoriatiedon ja tutkimustulosten vastaavuus –> viimeistään Pohdinta-luvussa tulee nostaa esiin, miten omat tutkimustuloksesi linkittyvät esittelemääsi tietoperustaan (ideaalitilanteessa tämä on tullut esille jo tutkimustulosten analysoinnin yhteydessä).
– Tutkimuksen luotettavuus –> pohdi kriittisesti tutkimuksesi luotettavuutta (lähteitä käyttäen), ellet ole sitä jo tehnyt aiemmissa luvuissa.
– Tutkimuksen hyödynnettävyys –> kuka hyötyy tutkimuksestasi ja miten?
– Mainitse lopuksi muutama jatkotutkimus- tai -kehittämisaihe. –> On hyvän tutkijan tunnusmerkki, että hän osaa tunnistaa sellaisia tutkimusaiheita, jotka ovat nousseet esiin omaa tutkimusta tehdessä mutta joihin ei ole voitu pureutua oman tutkimuksen rajauksen vuoksi. Omasta mielestäni hyvä Pohdinta-luku päättyy aina siihen, että kirjoittaja avaa lukijalle näitä mahdollisia tulevaisuuden tutkimuslinjoja.
Halutessasi voit Pohdinta-luvussa nostaa esiin myös tutkimuksen toteuttamiseen liittyvää oman oppimisesi arviointia. Tämä tieto ei ole lukijan näkökulmasta kovinkaan relevanttia, mutta oman oppimisesi reflektoinnin kannalta sillä voi olla tärkeä merkitys.